Miksi minä?

22.12.2017
Mies seisoo sateenvarjon kanssa

Olin jäämässä eläkkeelle Salon Seudun Sanomien päätoimittajan toimesta, kun työhuoneeseeni tunkeutuivat, ei nyt ihan viekkaudella eikä vääryydellä, vaan tositarkoituksella Salvan toiminnanjohtaja Anne Juntti ja silloisen johtokunnan puheenjohtaja Reijo Lindqvist.

He olivat etsimässä Salvalle puheenjohtajaa.  Uutta puheenjohtaja tarvittiin, sillä Reijo oli jäämässä tehtävästä eläkkeelle. Anne ja Reijo olivat varmasti epätoivossaan tarttumassa viimeiseen oljenkorteen, kun kysyivät josko ryhtyisin Salvan puheenjohtajaksi.  

Ensihölmistyksen jälkeen sanoin, niin kuin tällaisessa tilanteessa kuuluu sanoa: Miksi minä? Sain vastaukseksi  selityksen, joka antoi ymmärtää, että asiaa on oikein harkittu. Jotten olisi näyttänyt liian innostuneelta kysyin:  Saanko muutaman päivän harkinta-aikaa. Se kernaasti myönnettiin. 

Omalta kannaltani harkinta-aika oli turha, sillä olin myönteisen  päätökseni  tehnyt jo  keskustelun aikana.

Ehdotus  Salvan puheenjohtajuudesta tuli oikeaan aikaan. Olin mielessäni päättänyt, että jäätyäni eläkkeelle  hakeudun johonkin vapaaehtoistyöhön. Nyt ei tarvinnut enää miettiä mihin ryhdyn. Anne ja Reijo olivat päättäneet asian valmiiksi puolestani.

Tämän jälkeenkin  Anne on päättänyt paljon asioita puolestani.

Vuodet puheenjohtajana ovat olleet opettavaisia. Olen saanut tutustua harvinaisen vahvasti työhönsä sitoutuneisiin hoiva-alan ammattilaisiin ja sellaiseen Salva-henkeen, jossa kaikki puhaltavat yhteen hiileen. Se luo hyvinvointia työyhteisöön ja asukkaille.

Mutta olen harmikseni havainnut senkin, etteivät Salon kaupungin sosiaalitoimessa kaikki halua edistää hyvinvointiamme. Myös poliittinen päätöksenteko näyttää joskus kannaltamme jopa syrjinnältä.
Ehkä puheenjohtajuudessa onkin kiinnostavaa se, ettei kaikki ole aina helppoa ja että haasteita riittää moneen lähtöön.

Minut on valittu puheenjohtajaksi vielä ensi vuodeksi. Mitä sen jälkeen seuraa, se nähdään aikanaan.

Jarmo Vähäsilta Salvan hallituksen puheenjohtaja