Terveiset laskukasojen takaa

28.09.2018
nainen selaa papereita

Tulin Ilolansaloon viime toukokuussa ensin sijoitettuna työntekijänä Lounais-Suomen Marttojen arkiavusta, missä huolehdin ajanvarauksesta ja arkiavustajien aikataulutuksesta, sekä laskutuksesta ja muista toimistotöistä. Siirtyminen Ilolansalon hallintotoimistoon laskutusavuksi oli siinä mielessä hyvin luonteva, että olin saanut olla jo Martoilla läheisessä asiakaspalvelutyössä vanhustyön parissa.

Ihan ensimmäinen kokemukseni työstä vanhusten parissa oli kuitenkin yli 30 vuotta sitten, kun vastavalmistuneena ylioppilaana olin kesätöissä Oulun Diakonissalaitoksen Vesper-kodissa. Vesperissä puuhasin tuon kesän keittiöapulaisena, tiskaamassa, tarjoilemassa ruokaa ja keittiötä siistimässä. Keräsin keittiötöissä rahaa lentolippua varten, olin tavannut lukiossa amerikkalaisen pojan, ja olin muuttamassa kesän lopulla, nuorena 18-vuotiaana untuvikkona toiselle puolelle maailmaa rakkauden perässä.

Kulkiessani Ilolansalon pitkiä käytäviä vertailen usein mielessäni näitä kahta kokemusta. Kesällä 1984, 18-vuotiaana, en juuri pysähtynyt miettimään työni merkitystä, asukkaiden elämäntilanteita tai juuri muutakaan syvällistä. Ajatukseni pyörivät siinä miten nopeasti saisin päivän tiskit pois käsistäni, loppumattomat perunakasat kuorittua ja pääsisin kotiin unelmoimaan kesän lopusta, jolloin vihdoin pääsisin lentämään valtameren toiselle puolelle ihastukseni luo.

Nyt 52-vuotiaana, jälleen palvelutalon työntekijänä, mietin asioita hyvin erilaisesta perspektiivistä. Omat vanhempani ovat yli 80-vuotiaita, ja asuvat Oulussa. Näen heitä hyvin harvakseltaan välimatkan vuoksi, ja mieltä kalvaa usein syytökset siitä miten vähän pystyn heitä täältä etelästä käsin auttamaan. Myös elämänkokemus ja omat retkeni kahden mantereen välillä  ovat avartaneet mieltä näkemään laajemmin ja kunnioittamaan ihmisten erilaisia taustoja ja iän mukanaan tuomaa viisautta. Ymmärrän nyt paremmin, että vaikka työpäivä vie joskus mukanaan kiireinensä, ja perhekin imaisee illalla energiaa omine vaatimuksineen, on tärkeää muistaa välillä hidastaa vauhtia, asettua toisen ihmisen tasolle ja kohdata käytävällä vastaantuleva aidosti. Hymy ei maksa mitään, eikä mikään työtehtävä ole niin kiireinen etteikö muutamaa sanaa voisi pysähtyä vaihtamaan.

Hymyillään siis kun tavataan! Kiitokset Ilolansalolle puolesta vuodesta jonka saan teillä työskennellä. Teillä on hieno yhteisö, työpaikka ja koti, saatte olla siitä ylpeitä!

Merja, hallintotoimiston laskutusavustaja
 

Asiasanat