Ilolansalossa tet-harjoittelussa oleminen oli mukavaa ja työtehtäviä riitti. Henkilökunta oli ystävällinen ja opasti hyvin. Tein mm. näitä työtehtäviä; laminoin paperilappuja, pyyhin pöytiä ja hyllyjä, siirsin tuoleja ja pöytiä sekä laitoin lautasia paikallaan. Ilolansalossa oli helppo oppia kulkemaan ja muistaa paikat, joten tehtävien teko helpottui. Eniten mielen jäi mukavat ihmiset ja telkkarin asennus. Myös laminoiminen oli hauskaa puuhaa. Telkkarin asennus jäi mieleen koska en ole ennen auttanut telkkarin asennuksessa ja television saaja oli tyytyväinen lopputulokseen.

Olen aina pitänyt musiikista ja nuorempana kävin paljon tansseissa; en niinkään tanssimassa vaan kuuntelemassa musiikkia ja katsomassa orkestereita. Kaipa silloinkin jo haaveilin joskus pääseväni soittamaan. Nyt tuo haave on toteutunut  vaikka siihen aikaa kuluikin. Suuressa osassa on vanhusten luona tapahtuva vapaaehtoistyö. 

Tulin kiinteistöhoitajaksi Ilolansaloon, kun se oli vielä uuden uutukainen Ilolansalo ll:n valmistumisen aikaan. Rakennus tuntui hurjan suurelta, tilaa ja tonttia piisasi. Alakerran käytäväkin näytti loputtoman pitkältä; onhan se korttelin pituinen. Vähitellen nurkat tulivat tutuiksi ja kokonaisuus alkoi hahmottua. Asukkaisiin pääsi tutustumaan jo postiluukun nimenvaihdon yhteydessä. Monet varmaan yllätti (positiivisesti) että talossa onkin nainen talonmiehenä.

Kun Arvo Ylppö täytti sata vuotta, minä olin viisivuotias. Uutisointi Ylpön merkkivuodesta on jäänyt vahvasti mieleeni. Ylppö teki merkittävän uran suomalaisen neuvolajärjestelmän kehittäjänä. Pienelle pojalle tapaus näytti toiselta; kukaan, ei siis kukaan, voi täyttää sataa vuotta. Muistan kuvitelleeni Ylpön olleen varmasti ainoa satavuotias Suomessa, ehkä koko maailmassa. Olivathan omat isovanhempani suunnilleen 70-vuotiaita, ja sen vanhempia ihmisiä ei voi olla. Paitsi Ylppö, jonka nimikin tarkoitti jotain hienoa.

Olen Isto Lehtisen henkilökohtainen avustaja. Tehtäviini kuuluu auttaa Istoa tarvittavissa asioissa, missä hän apua tarvitsee, mm. pyykkihuollossa, kaupassa käyntiä, ulkoilua, mutta ennen kaikkea yritän antaa virikkeitä. Avustajana ei ole kahta samanlaista päivää. Isto tykkää laulamisesta ja tanssimisesta todella paljon. Meillä on suht saman kaltainen huumori, joten tulemme tosi hyvin juttuun.

Hoitotyössä ihmisarvo on eniten mielessäni kun nousen rappuja asiakkaiden luo. Se, että jokainen on tärkeä ja merkittävä. Kohtaan ja kunnioitan kaikkia samalla tavalla ja se tunne on jo lapsena opittu ja minulle aina ollut luontevaa. Kohtele muita kuin haluaisit itseäsi kohdeltavan. Kun sen pitää mielessä ei kovin väärin voi mennä. Kotihoidossa parhaita hetkiä on haasteissa onnistumiset. Yksin tehdään monesti töitä, toisinaan parina. Ilman tiimityötä ei työstä selviytyisi. Päivittäin pystyy turvautumaan toiseen tiimiläiseen ja kun avun tarve on suuri esim.

Olen Salvan palveluksessa työskentelevä fysioterapeutti ja olen työskennellyt nyt täällä hieman yli kaksi vuotta. Täällä työskennellessäni olen saanut mahdollisuuden kouluttautua ja kartuttaa ammatillista osaamistani sekä myös pätevöityä mm. Potilassiirtojen ergonomiakortti®-kouluttajaksi. Ennen kouluttaja-koulutusta kävin Potilassiirtojen ergonomiakortti®-koulutuksen. Nämä koulutukset ovat Työterveyslaitoksen (ttl) kehittämiä. 

Opiskelen Laitoshuoltajaksi ja olen ollut työssä oppimassa Salvan siivouksessa kohta viisi viikkoa. Valitettavasti kaikki hyvä loppuu aikanaan ja niin harjoittelunikin.

Hakeuduin työssä oppimaan Ilolansaloon, koska olin kuullut kuinka mukava ja monipuolinen talo tämä on. Ja koska en ole ennen ollut siivoojana palvelukodissa, enkä myöskään siivonnut vieraiden ihmisten kotona.

Olin jäämässä eläkkeelle Salon Seudun Sanomien päätoimittajan toimesta, kun työhuoneeseeni tunkeutuivat, ei nyt ihan viekkaudella eikä vääryydellä, vaan tositarkoituksella Salvan toiminnanjohtaja Anne Juntti ja silloisen johtokunnan puheenjohtaja Reijo Lindqvist.

He olivat etsimässä Salvalle puheenjohtajaa.  Uutta puheenjohtaja tarvittiin, sillä Reijo oli jäämässä tehtävästä eläkkeelle. Anne ja Reijo olivat varmasti epätoivossaan tarttumassa viimeiseen oljenkorteen, kun kysyivät josko ryhtyisin Salvan puheenjohtajaksi.  

Multa kysyttiin, miten jaksan tulla töihin viikonloppuisinkin. Miten jaksan aina hymyillä ja olla iloinen töissä. Tähän mulla oli selkeä vastaus, meidän työilmapiiri, meidän työkaverit.