<< takaisin blogin alkuun

20 vuotta Salvassa

ihmiset poseeraa kameraan

17.4.2020 minulla tuli täyteen 20 vuotta Salvan palveluksessa. Tuon merkkipaalun saavuttaminen sai minut väkisinkin muistelemaan menneitä. Muistan vieläkin miten ylpeä, innostunut ja jännittynyt olin saatuani uuden, täysin edellisistä työtehtävistäni poikkeavan työpaikan. Erilaista oli myös työpaikka yhdistyksessä, vaikka olin aina ajatellut työskenteleväni sairaalassa, kuten siihenkin asti. Kysymys oli aluksi määräaikaisesta projektityöntekijän työstä. Raha-automaattiyhdistyksen (nykyisin STEA) rahoittamassa projektissa kehitimme Kotikuntoutuksen liittyviä palveluita. Aluksi vaikeinta oli ymmärtää miksi muut toimijat, mahdolliset yhteistyökumppanit ja asiakkaat eivät olleet yhtä innostuneita kuin minä. Uskoin sataprosenttisesti tekemääni työhön ja ihmettelin miksi kaikki muutkin eivät uskoneet. Onneksi minulla oli takanani asiaan yhtä vahvasti uskova esimies ja Salvan silloinen johtokunta. Monet heistä jaksoivat tukea työntekijää ja edistivät projektia ihan konkreettisestikin auttamalla vaikkapa askartelemalla kortteja Hyvänmielentorille, leipomalla pullaa tilaisuuksiin, nikkaroimalla välineitä tai muuten avustamalla. Projekti onnistui lopulta loistavasti ja Salvakin tuli vähitellen tunnetuksi toimijaksi Salossa, eikä vähiten valmistumassa olevan Ilolansalon ansiosta.

Lehtileike projektityöntekijä Heli

Vaiherikkaiden projektivuosien lopuksi valmistui Ilolansalo ja minulle tehtiin toistaiseksi voimassa oleva työsopimus. Paitsi vakituista työpaikkaa, Ilolansalon valmistuminen tarkoitti myös lähes viittätoista uutta työkaveria, uusia asiakkaita, uusia yhteistyökumppaneita jne. Moni asia oli taas kerran uutta. Vaikka olimme Annen ja muun johtokunnan kanssa valmistautuneet, miettineet ja suunnitelleet monia asioita niin kaikilla meillä oli vielä paljon opittavaa edessä. Yhteistä meillä kaikilla taisi taas kerran olla innostus ja usko siihen mitä teemme.

17 vuoden aikana Ilolansaloa on laajennettu ja työkavereitakin on nykyään moninkertainen määrä alkuperäiseen verrattuna. Osa työkaverista on samoja kuin silloin Ilolansalon alkuaikoina, ja monista on tullut enemmän kuin työkavereita, lähes perheenjäseniä. Yhdessä on koettu niin ylä- kuin alamäkiäkin sekä töissä että muussa elämässä. Vuosien mittaan työtehtäväni ovat muutamaan kertaan vaihtuneet eivätkä menneet vuodet ole olleet keskenään samanlaisia. Muutos on ollut jatkuvaa ja haasteet pitäneet virkeänä vuodesta toiseen. Haasteiden lisäksi työ Salvassa on tuonut paljon onnistumisen kokemuksia, oppimisen iloa, itsensä ylittämistä, iloa ja naurua. Sairaanhoitajaksi opiskellessani en olisi uskonut, että tulen muiden työtehtävien ohessa näyttelemään, juontamaan, tanssimaan torilla, järjestämään tilaisuuksia ja retkiä, muuttamaan, korjaamaan huonekaluja, asentamaan milloin mitäkin, tekemään radio-ohjelmaa, kirjoittamaan lehteen… ja mitä näitä nyt on….

heli puhuu puhelimeen

On kuitenkin pari asiaa, jotka ovat vuodesta toiseen pysyneet samoina, arvot ja laatu! 2000 luvun alkupuolen laatukäsikirjasta on muotoutunut kattava toimintakäsikirja ja sertifioitu laatujärjestelmä. On ollut hienoa olla mukana myös laatutyössä. Allekirjoitan täysin Salvan arvot ihmisen kunnioittaminen, ammatillisuus, tuloksellisuus ja vastuullisuus.

Ei olisi määräaikainen projektityöntekijä 20 vuotta sitten uskonut mihin lähti mukaan, mutta päivääkään en vaihtaisi pois! Innostus ja usko oman työn merkityksellisyyteen on tallessa edelleen. Erityiskiitos näistä vuosista esimiehelleni Anne Juntille, mahtaville työkavereilleni, ja kaikille asiakkaille. ”Hyvää yritetähän, mutta priimaa pakkaa tulemahan”.

Heli Koskela, palvelupäällikkö, Salva ry 

Asiasanat

<< takaisin blogin alkuun