Mitä opin siviilipalveluksessa

13.05.2020
Kaksi miestä ajaa autoa

Lue Tonin kokemukset Ilolansalosta, kun siviilipalvelus oli vasta alkanut.

Siviilipalvelusta olen nyt hoitanut viimeiset kymmenen kuukautta. Tämän ajan olen käyttänyt Ilolansalossa työskentelyyn, jossa olen tehnyt monenlaisia eri tehtäviä sekä tavannut paljon erilaisia ihmisiä.

Olen samalla oppinut paljon, kuten miten yritys toimii, hyvän aikataulun tärkeyden ja miten tärkeää infopisteen olemassaolo on. Ajotaitoni on myös mielestäni parantunut huomattavasti, koska ajokokemusta minulla ennen tänne tuloa ei vielä hirveästi ollut.

Muistoja on kertynyt jonkin verran ja aika Ilolansalossa on mennyt mukavasti. En ole vielä päättänyt mitä tulevaisuudelta haluaisin, mutta ensimmäisen työpaikan löytäminen olisi seuraavaksi hoidettava, vaikka se jännittävää onkin.

Kiitos työkavereille hyvästä ajasta Ilolansalossa.

Toni, siviilipalvelusmies

Hae siviilipalveluspaikkaa Palvelukeskus Ilolansalossa. Ota yhteyttä heli.koskela@salva.fi