Lähihoitajan työhön tutustumassa

Lähettänyt Salva ry 08.10.2021
Ihmiset pelaavat lautapelejä

Opiskelemme lähihoitajiksi Salon Seudun Ammattiopistossa. Aloitimme opiskelut viime elokuussa ja olemme ensimmäisellä tutustumisjaksolla vanhainkodissa Ilolansalossa. Kolmen päivän aikana olemme päässeet seuraamaan päivätoimintaa ja olemme kiertäneet asukkaiden kodeissa hoitajien mukana. Olemme oppineet millaista on työskennellä vanhusten kanssa.

Tavattiin kolmen päivän aikana monia kivoja ihmisiä, joiden kanssa jutellessa päivät meni nopeasti. Opittiin miten muistisairaus näkyy ihmisessä. Opiskeluiden kannalta saimme tärkeää työkokemusta.

Jenna ja Inca

Miten tieni toi minut Ilolansaloon

Lähettänyt Salva ry 06.08.2021
Kaksi hoitajaa katsoo tietokoneen näyttöä

Lähdin vuonna 2018 opiskelemaan sairaanhoitajaksi Turun ammattikorkeakouluun vailla mitään aiempaa kokemusta hoitotyöstä. Alan ensimmäisen työpaikan hakeminen tuntui jännittävältä. Halusin saada opiskeluni pohjalle kokemusta perushoidosta, ja ehkä sitäkin enemmän lisää itseluottamusta.

Kesäkoululaisena Ilolansalon Ravintolassa

Lähettänyt Salva ry 09.07.2021
mies ja nainen seisovat kahvilan tiskin takana

Olemme Aaro ja Sofia. Olemme kolmatta ja toista vuotta Ilolansalon Palvelukeskuksessa kesätöissä. Aaro on ollut kaksi aikaisempaa vuotta siivouspalveluissa ja nyt tänä kesänä ensimmäistä kertaa Ilolansalon ravintolassa. Aaron mielestä ravintolassa on mukavaa, koska porukka on mahtava. Aaro palasi Ilolansaloon, koska on ollut täällä jo ennen ja Aaron tuttu on täällä töissä. Hänen mielestä ruoka on aina hyvää ja hyvä syy palata Ilolansaloon. Aaro on ollut myös TET-jaksonsa täällä.

Mistä on pulaa vanhustenhuollossa Salossa?

Lähettänyt Salva ry 19.04.2021
Palvelukeskus Ilolansalo kuvattuna Turuntieltä

Salossa on laskujeni mukaan kaupungin lisäksi kahdeksan yksityistä palvelutuottajaa. Yksiköitä on vieläkin enemmän. Erilaisia vanhuksille tarkoitettuja asuntoja tai asumispaikkoja on lähes 600.  On vuokra-asuntoja, tavallisia palveluasuntoja, tehostettuja palveluasuntoja niistä on n. 250.  Jokainen yksikkö on aikanaan perustettu yhteistyössä Salon kaupungin kanssa. Yksityiset kun tarvitsevat myönteisiä lausuntoja lupien, rahoituksen tai rakentamisen onnistumiseksi. 

"Mammat ja papat ovat kivoja"

Lähettänyt Salva ry 27.11.2020
mies ja nainen istuvat pöydän takana

Me kaikki tiedämme, että lasten suusta tulee totuus. Kerron teille tositarinan tähän liittyen. Olen asukasillassa ottanut esimerkin tyttären kahdeksanvuotiaasta pojasta ja samasta kaverista on nytkin kysymys. Kysyin häneltä lupaa. Reipas vastaus tuli ja hän sanoi, “voit käyttää myös nimeäni Viljami, koska en ole ihan vieras Ilolansalossa. “

Luonnon helmassa

Lähettänyt Salva ry 30.10.2020
Syksyinen maisema järvelle

"Taas tänään kävelylle lähdin,
luonnon ääreen kauniiseen niin.
Kesä auringon säteet lämpimät,
ja tuulen henkäykset viileät.
Tuovat muistot ihanat mieleen,
taas hymy tulee suun pieleen.

Taas samaan paikkaan jään katsomaan,
kun suomen luonto on kauneimmillaan.
On vihreät lehdet puissa kauniina,
sekä koivut lumen valkoisina.
Arvostan tätä kauneutta uskomatonta,
enkä tajua miten tämä on mahdollista.

Taksvärkkipäivä Ilolansalossa

Lähettänyt Salva ry 02.10.2020
tyttö ottaa kopioita

Olen Emilia 13 v ja olin taksvärkkipäivänä Ilolansalon palvelukeskuksessa “töissä”. Aloitin aamulla yhdeksän aikoihin hallinnon puolelta ja sieltä sain hommakseni papereiden tulostusta. Tietokoneen kanssa oli hieman ongelmia, mutta kun saimme tietokoneen kuntoon sain homman aloitettua. Muutaman tunnin tein toimistohommia ja sen jälkeen lähdin Kristiinan kanssa lounaalle.

Miten minusta tuli hoiva-avustaja

Lähettänyt Salva ry 01.09.2020
hoitaja korjaa astioita

Kiinnostaako hoiva-avustajan työ? Tähän kysymykseen uskalsin vastata kyllä. Hoitoalaa olin miettinyt jo aikaisemminkin, mutta epävarmuus olisiko minusta siihen, oli ollut esteenä alalle hakeutumisessa. Kuulin, että saattaisi olla mahdollisuus kokeilla hoiva-avustajan työtä Ilolansalossa; Hoiva-akatemiassa. Salva Ry, Stara Consulting ja TE-palvelut aloittivat tällaisen yhteisprojektin helmikuussa 2020. Tämä koulutusjakso kestäisi neljä kuukautta ja sen päätteeksi olisi mahdollisuus työllistyä Ilolansaloon ja jopa opiskella kokonaan uusi ammatti oppisopimuksella.

Hyvät ja huonot puolet kesätyössä

Lähettänyt Salva ry 30.07.2020
nuoret grillaamassa

Moi! Olemme kesäkoululaisia Ilolansalon keittiössä (ns harjoittelemme keittiön toimintaa). Ensivaikutelma molemmilta oli hyvä. Jännitimme ensimmäisiä päiviä, koska muistammeko missä mikäkin on. Opimme kuitenkin astioiden paikat (kyllä, vielä kysytään mikä mihinkin menee). Ensimmäinen päivä meni hitaasti, mutta varmasti ja jalat olivat kipeät ensimmäisen päivän jälkeen, mutta siitä selvittiin =)